perjantai 31. toukokuuta 2013

Tärkeintä ei ole voitto vaan se, että irkut häviää.

Hei kaikki! Myös sinä, joka luet tätä!

Nyt on pomppufiilis! Tultiin just viimeisestä kokeesta eli yliopisto-opiskelijauramme on päätöksessä tältä erää. Vielä nimmarien keräilykierros johonkin turhaan paperiin ja sitten ollaan vapaita! Viimeiset kolme viikkoa ollaan piileskelty aurinkoa koulukirjojen takana ikkunaluukut tiukasti suljettuna. Palataan siis vielä hetkeksi aikaan, kun elämä hymyili eli pääsiäslomaan.

Pääsiäismaanantaiaamuna lähdimme bussilla kohti Limassolia ja Guaban opening fiestaa yhdessä muiden Erasmus tovereiden kanssa. Reissu oli mielenkiintoinen ja sää mitä mahtavin! Lomalla myös harrastimme extreme urheilua (eli pyöräilyä) ja käytiin viikonloppureissulla Ayia Napassa 80 muun vaihtarin kanssa. Tämäkin reissu oli hyvin mielenkiintoinen vaikka sää ei niin hyvä ollutkaan.

Loman jälken ei olla paljon muuta tehty kuin opiskeltu, mutta pieni irtiotto arjesta oli pakko ottaa. Osallistuimme siis viime viikolla Beer Pong mestaruuskisoihin! Siinähän kävi vähän niinkuin pelättiin, eli saatiin alkueriin vastustajaksi pelottava ennakkosuosikki, irkkutyttöjen joukkue. Tunnelma oli kuin Suomi-Ruotsi jääkiekko finaalissa. Näytti jo pahasti siltä että irkut vie voiton, mutta sitten päätimme alkaa pelaamaan ja kaikkien yllätykseksi veimme voiton! Jälkeenpäin moni tuli kehumaan, että oli paras peli mitä on ikinä nähnyt! Seuraavassa pelissä vastustajaksemme osui eräs koripalloilija, jolta pallonheitto sujui aika hyvin. Peli oli tiukka, mutta annoimme heidän voittaa. Tappio ei harmittanut yhtään, koska eka peli oli niin mahtava! Loppuilta oli myös ihan mielenkiintoinen vaikkei enää itse pelattukaan.

Kauhistuttavaa on taas huomata miten nopeasti aika on mennyt. Mutta eikös se niin ole, että kun porukka vähenee niin pidot paranee? Viimeisiä Kyproshetkiä viedään, mutta yritämme nauttia niistä parhaamme mukaan. Krista suuntaa Protarasiin ja Henna Bennigansiin viettämään ensimmäistä vapaailtaa. Huomenna tiemme ehkä kohtaavat Ayia Napan yössä. Näihin kuviin ja tunnelmiin. Yritämme vielä postailla ennen kuin poistuimme saarelta.

Guaba

Joku yritti varastaa Kissan naamarin. Ei onnistunut!


Guaba-Pellet.
Matkailuvinkki: Koe erilainen auringonlasku kokemus Ikean pihassa. Syy voi olla vaikka se, että missasit viimeisen bussin. Onneksi Olli valkoisella ratsullaan kävi pelastamassa meidät. :)


Pyöräilymaastoa.

Lounastauko.

Kissa pääsiäskorissa.

(bussi)Kartasta katsottuna reitti näytti näppärältä. Tajuttiin jossain vaiheessa, että ajetaan moottoritiellä.

Tikkupaikan herkkuja!

Carrefourin alennusviinahylly.

Ayia Napassa oli vähän pilvistä. :(

Kristan pitkäaikainen haave toteutui!

HareKrishna Skating Company valmiina taistoon!

Se fiilis kun voittaa irkut Beer Pongissa. :)

Eräs kaunis auringonnousu Nikosiassa.
Loppuun vielä tunnelmia Guabasta. Olkaa hyvä!



maanantai 27. toukokuuta 2013

Muista, että mitkään ongelmat eivät ole ikuisia.

Hei kaikki lukijamme! (Alisa ja Anna, ehkä Heidikin)


Pahoittelemme, että ette ole päässeet osalliseksi hurjaan elämäämme pitkään aikaan. On ollut vähän kiireitä. Koulu rajoittaa tällä hetkellä pahasti elämäämme. Antikoti-ikävä sekä Suomi-pelko ovat vallanneet mielemme ja se masentaa. Mutta tunnelin päässä näkyy jo valoa, kunhan tästä viikosta selvitään ja päästään taas harhailemaan. Lupaamme, että postaus tulee tällä viikolla!

Tämäkin pelle lähti jo Suomeen.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Millo se oli? Missä mä näin?

VAROITUS! ERITTÄIN PITKÄ PÄIVITYS! (vielä ei ole myöhäistä kääntyä takaisin)

Kylläpä aika rientää kun on hauskaa ja vaikkei niin hauskaa olisikaan. Totta se on!

Kevät on kuulemma myöhässä vähän  joka puolella, niin myös Kyproksella. Nyt on vasta kolmas viikko kun lämpötila on ollut joka päivä yli +30. Pystyy jo pyöräilemään ilman takkia. :) Muistakaa, että kevätsää on hyvin petollinen. Kristakin tuli heti kipeäksi! Se saattoi kyllä johtua myös Kreetan matkasta. Siellä lämpöä oli vain +25. Oli ihana palata takaisin kotiin.

Meillä alkoi siis pääsiäsloma viime viikonloppuna ja sen kunniaksi lähdettiin tyttöpoppoolla Kreetalle lomailemaan. Matka oli mukava. Hengailtiin rannalla, syötiin hyvää ruokaa ja vuokrattiin yhtenä päivänä autot. Toisen auton kuskina toimi Henna! Ajaminen sujui hyvin muutaman kuukauden tauosta huolimatta. Välillä piti vain vähän miettiä, että kummalla puolen tietä tällä saarella kuuluu ajaa.. Näköjään toi vasemman puoleinen liikenne on mennyt jo alitajuntaan.

Edeltävänä viikonloppunakin oltiin tien päällä. Tällä kertaa Pohjois-Kyproksen puolella. Ajeltiin neljän auton letkassa pohjoisen rannikoita pitkin. Käytiin Famagustassa katsomassa mm. aavekaupungin rajaa ja muita nähtävyyksiä. Sieltä ajeltiin Kyproksen itäisinpään osaan ja ihailtiin auringonlaskua Golden Beachilla ja jotkut hurjat uskaltautuivat valtavien aaltojen sekaan uimaan. Auringon laskettua lähdimme ajamaan kohti Kyreniaa, jossa hotellimme oli. Hotellin sijainti oli hiukan epäselvä kaikille. Lisähaastetta hommaan toi se, että kyproslainen liittymä ei toimi pohjoispuolella eikä kaupunki ollut kenellekään kovin tuttu. Ajettiin kaupunkia muutama kerta ympäri ja joka kierroksella joku auto hävisi ja toinen löytyi. Lopulta kaikki nälkäiset ja väsyneet seikkailijat löysivät hotellille ennen  puolta yötä. Seuraavana päivänä suuntasimme virkeänä St. Hilarionin linnalle. Kyseinen linnahan on ollut inspiraation lähde Walt Disneylle hänen piirtäessään Lumikin linnaa. Reissu oli kaiken kaikkiaan mahtava, samoin porukka!

Ensimmäisen lomaviikkomme kohokohta oli tietysti vappu! Yhdistettiin muiden suomalaisten kanssa voimat ja näytettiin muille vaihtareille miten vappua juhlitaan. Hyvin onnistui. :) Vappusääkin oli ihan mukava, +36 ja auringonpaistetta. Alkuillasta taivaalle tosin ilmestyi vähän pilviä, mutta niin taisi olla Suomessakin joku pilvi auringon edessä?

Perjantaina oli pitkäperjantai ja sen kunniaksi suuntasimme kirkkoon. Olisi ollut mielenkiintoista jäädä seuraamaan meininkiä pidemmäksikin aikaa, mutta kirkko oli niin täynnä ettei viitsitty jäädä oikeiden ortodoksien tielle. Tänään jos on hyvin käy, päästään osallistumaan johonkin pääsiäsjuhlaan.

Vielä on onneksi puolet lomasta jäljellä, mutta niin on myös tekemistäkin..

Pohjois-Kyproksen matkaporukka.
Aavekaupunki Varoshan rajalla.
Jotku hurjat

Golden Beach

St. Hilarion Castle

Melkein huipulla!
Hennan kummi ja kummityttö kävi viikon lomailemassa Protarasissa. :)

Hanian satama Kreetalla.

Anarkiaa!

Kreetan tyttöpoppoo miinus kaksi.

Ei se autolla ajaminen ja kuvaaminen oo niin helppoa.

Kissa ja Meri.

Sangria-Kissa ja siisti hotellihuone.

Pelkokerroin: Munkkien paisto!

Vappuruokaa: munkkeja, perunasalaattia, tikkuja ja suklaamansikoita. Ja kaikki tykkäs! :)

Kalo Pasha! Taustalla lempparipaikkamme Zorpas.

Krista ja muut kirkkoon rynnijät.

Taivas ja helvetti?


Viikon kuva-arvoitus nro1.

Mikä tämä on?

Viikon kuva-arvoitus nro2.

Onko mahdollista, että naama kiiltäisi vielä enemmän?







torstai 18. huhtikuuta 2013

Etsivä ei löydä


Hei kaikki ihmiset! + muut

Tämän viikon teemana on ollut pelkojen kohtaaminen. Lauantaina teimme retken Troodokselle. Matkaseurueestamme 2/3 oli hieman pelottavia kavereita, mutta onneksi loput oli kivoja. Kristan pelkokerrointa lisäsi tieto Troodos-vuorilla majailevista käärmeistä. Emme onneksi kohdanneet ainuttakaan. Sunnuntaina teimme pienen pyöräretken kotikulmilla. Käytiin pelottavan lähellä rajaa, josta alkaa Turkin valloittama Pohjois-Kypros. Katkelma rajan tuntumassa käydystä keskustelusta:

K: Mitähän ne tekis jos tonne vaan juoksis? Ampuukohan ne jonkun varoituslaukauksen ensin? Ei kai ne suoraan vaan voi mua ampua?
H: En tiiä. Kokeillaan, mee sä edeltä niin katotaan mitä tapahtuu. Lähtisköhän ne vaan juokseen perään?
K: Tai ehkä niillä on semmonen juttu mihin voi huutaa "pois sieltä tyttö!".

Tiistaina ohjelmassa oli peloista kauheimman kohtaaminen: turistit. Mentiin siis ensimmäistä kertaa suosituille turistikaduille. Kokemus oli kammottava. Ahdistusta, vapinaa. Kädet hikoaa, pieni paniikkikohtaus oli hyvin lähellä. Olemme siis selkeästi valinneet oikean alan! :) Pahintahan tässä on se, että vaikka ollaankin jo kovasti paikallisten näköisiä, niin eihän meitä sieltä turistien joukosta erota. Jär-kyt-tä-vää. Selvisimme tästä kuitenkin ja päätimme harrastaa vähän kulttuuria. Kävimme kirkossa keskustelemassa Suomen taloudesta ja postimuseossa ihastelemassa vanhoja postimerkkejä. Sinne on muuten ilmainen sisäänpääsy ja poislähtiessä saatiin kivat pikku lahjat.

Keskiviikkona vietettiin Hennan synttäreitä heti aamusta asti. Siitä ehkä lisää myöhemmin.


Troodos-turistit

Kissa puussa.

Kaunis on maailma.



Hiihtoloma. Valitettavasti ei päästy laskemaan, koska hissi ei toiminut. :(

Kuvaaminen kielletty.

Elokuu?

Mmm. Sushia



kirkko!

Mistä näitä turisteja oikein tulee?

 Loppuun vielä kauan odotettu ja paljon toivottu kotiesittely! Parakalo! :)

Ohittamaton tarjous! ja halpakin vielä.

Kotikatu



Tervetuloa matalaan majaamme!

Alakerran oleskelutila.

Hennan huone.

Ikkunanäkymät Hennan huoneesta.
Yläkerran aulatila.

Kristan huone.

Näkymä Kristan ikkunasta.